SEURAN HALLINTO
Somero-Seura ry:n johtokunnassa vuonna 2007 olivat Jorma Aalto, Maija Liisa Hyytiäinen, Timo Kinnunen, Eero Älli, Ahti Kukkonen, Sirkku Kurkikangas, Essi Torkkomäki, Eino Lähteenkorva, Eija Aaltonen, Sauli Kaipainen, Eija Silander ja Raimo Lyly. Somero-Seuran syyskokouksessa marraskuussa puheenjohtajaksi valittiin Leeni Tiirakari. Varapuheenjohtajana on toiminut Sirkku Kurkikangas ja sihteerinä Maija Liisa Hyytiäinen.
Rahastonhoitajana on ollut Eija Aaltonen ja kirjanpito on hoidettu OP Kiinteistökeskuksessa. Somero-Seuran tilintarkastajina ovat olleet Teuvo Aaltonen ja Pekka Vaurola. Varatilintarkastaja oli Markku Romu.
Somero-Seura on kutsunut Tuula Kämin yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi ja Kaarina Pollarin ja Olavi Virtasen yhdistyksen kunniajäseniksi.
Somero-Seuran kevätkokous pidettiin 25. päivänä maaliskuuta 2007 Sepänmäessä. Kevätkokous käsitteli edellisen vuoden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Kokous myönsi johtokunnalle tili- ja vastuuvapauden.
Päiväpulkan sai 4H-kerhon toiminnanjohtaja Leila Järvinen. Päiväpulkka luovutettiin Somero-Seuran kevätkokouksen yhteydessä. 4H-kerho on hoitanut mm. torppamuseolla kasvi- ja yrttitarhan ja Leila Järvinen on tuonut ja istuttanut suurella innolla erilaisia luonnonkukkia museomiljöötä kaunistamaan ja luomaan viihtyisyyttä ja silmäniloa museovieraille.
Somero-Seuran syyskokous pidettiin 25. päivänä marraskuuta 2007 Sepänmäessä.
Syyskokous käsitteli sääntömääräiset asiat. Erovuorossa olleet jäsenet Eija Aaltonen, Timo Kinnunen ja Sauli Kaipainen valittiin uudelleen.
Johtokunta kokoontui syyskokouksen järjestäytymiskokouksen lisäksi kuusi kertaa.
Somero-Seuralla on 54 maksavaa jäsentä ja yksi yhdistysjäsen ainaisjäsenten lisäksi.
Somero-Seura ry on Suomen Museoliiton, Suomen Kotiseutuliiton, Hämeen Heimoliiton, Varsinais-Suomen Museot –yhdistyksen, Härkätieyhdistyksen sekä Someron Kulttuuri ry:n jäsen.
SEURAN MUSEOT JA YLEISÖ
Torppamuseosta ja peltotyökalumuseosta ovat huolehtineet museoemäntänä Maija Liisa Hyytiäinen, museoisäntänä Voitto Ollonqvist ja museoapulaisena Niina Alitalo. Sauhutupaa Jaatilassa on hoitanut Aila Talonen. Kultelan savenvalajamuseota on esitellyt Kultelan kyläyhdistys.
Pajulan koulumuseolla on emännöinyt Eeva Haapala. Kirkkorannassa olevia viljamakasiineja on valvottu talkootyönä. Varastotiloja museotilojen lisäksi ovat olleet seuran arkisto Kiiruun koululla sekä vuokrattu makasiini Härkälässä.
Torppamuseoon tutustui vuonna 2007 noin 1600 kävijää, joista koululaisia n. 300 ja bussiryhmiä n. 30.
Savenvalajamuseolla oli noin 250 kävijää ja viljamakasiineilla kävijöitä on ollut noin sata henkeä.
TALKOOT
Somero-Seuran museoita korjattiin jälleen talkoilla. Torppamuseon ruohonleikkuusta on huolehtinut Niina Alitalo. Savenvalajamuseolla ruohonleikkuusta ja muista talonmiehen töistä on huolehtinut Kultelan kyläyhdistys. Seura on tehnyt yhteistyötä Kultelan kyläyhdistyksen ja Mäkilän Traktorimuseon kanssa.
1.5. Torppamuseon vinttikaivo sai uuden tantaripuun.
15.5. Torppamuseon piha- ja ympäristön siivoustalkoot.
25.5. Koululaisten museopäivä Torppamuseolla.
20.6. Sauhutuvalla kesätapahtuma yhteistyössä seurakunnan kanssa.
24.6. Pitäjänmakasiinit auki yleisölle.
1.7. Avoimien ovien päivä Torppamuseolla ja Savenvalajamuseolla.
12.7. ”Hermannina heinään” –heinänniittotalkoot Torppamuseolla.
29.7. Kesäretki Askaisiin ja Turkuun.
3.8. Tuulimyllyn yläkaton korjaustalkoot.
9.-12.8. Torppamuseo pidennetysti auki Salon kotiseutupäivien aikana.
10.8. Tuulimyllyn alakaton tekotalkoot.
16.8. Pitäjänmakasiinien katot hiekkapuhallettiin ja maalattiin.
24.8. Helsingin yliopiston tukija Maarit Heinonen haastatteli museoemäntää museon ympäristön vanhoista hyötykasveista.
9.10. Torppamuseon savusaunan kiukaan pohja valettiin.
23.12. osallistuttiin joulumarkkinoille Kiiruun talossa.
Syys- ja lokakuussa pitäjänmakasiineille tehtiin pöytä ja hyllyt Antti Luukon kokoelmia varten ja tavarat järjesteltiin omille paikoilleen yhtenäiseksi näyttelyksi.
Talkoomuonituksesta ovat huolehtineet Maija Liisa Hyytiäinen, Ritva Helminen, Aila Talonen, Niina Alitalo, Onerva Ollonqvist.
SEURAN JÄRJESTÄMÄT TILAISUUDET
Kansainvälistä perinteistä koulujen museopäivää vietettiin toukokuun 25. päivänä. Torppamuseota esittelivät Maija Liisa Hyytiäinen ja Ritva Helminen. 4H-kerholla oli oma näyttely toistuvassa, esittelijänä Margit Ahlbom-Messi. Luutamestari Erkki Aalto teki luutia ja Helena Korkiala ja Elvi Ainalinpää näyttivät koululaisille kehräämisen ja värttinän salaisuuksia. Kävijöitä oli noin 300.
Kesä-, heinä- ja elokuun ajan oli Torppamuseolla taidenäyttely. Esillä oli Somerolaisten taiteilijoiden Ossi Lembergin, Ella Grönholmin ja Antti Luukon tauluja. Tuvassa oli esillä Antti Luukon tauluja ja Ossi Lembergin Kalevala-aiheisia tauluja. Kamarissa esiteltiin Ella Grönholmin akvarelleja. Toistuvassa oli esillä Ossi Lembergin suuria kotiseutuaiheisia öljyväritöitä. Ne kuvaavat entisajan elämää ja töitä metsissä ja pelloilla. Näyttelyt vetivät hyvin väkeä torppamuseolle.
Viljamakasiineilla olivat avoimet ovet perinteisesti toisena juhannuspäivänä. Valvojina olivat Erkki Aalto ja Jorma Aalto sekä Olavi Virtanen.
9.-12.8. Torppamuseo oli Salon Valtakunnallisten Kotiseutupäivien ajan avoinna klo 11-16. Someroseuralaiset osallistuivat päiville. Leeni Tiirakari ja Maija Liisa Hyytiäinen saivat Kotiseutuliiton
harrastusmitalit Someron kaupungin hakemana.
MUUTA TOIMINTAA
Torppamuseon hälytysjärjestelmää on hoidettu talkoovoimin kuntoon pitkin vuotta.
Ahti Kukkonen on ylläpitänyt ja täydentänyt Somero-Seuran nettisivuilla olevaa tapahtumakalenteria ja kuva-aineistoa. Sivuilla on nähtävissä seuran esinekokoelmaluettelo, jossa on lähes 2000 esineen tiedot. Esineluettelon täydentämistä on tehnyt Maija Liisa Hyytiäinen apunaan Niina Alitalo. Työ jatkuu.
Eino ja Irene Lähteenkorva ovat hoitaneet talonmiehen tehtäviä museolla.
Somero-Seura osallistui Ruokava-messuille.
Someron Joulussa vuonna 2007 tekstintekijöitä oli kaikkiaan 41. Lehden toimittivat Leeni Tiirakari, Aila Talonen ja Pekka Salminen ja levikin hoitivat Nella-Mari Lindberg ja Maija Liisa Hyytiäinen. Ilmoitusten myyjänä toimi Eero Älli. Kansikuva oli Raili Aaltion. Lehti valmistettiin Seppo Mäkisen Graafisessa Palvelussa ja painatettiin Sälekarin kirjapainossa.
KOKOELMAT
Seuran kokoelmat karttuivat edelleen. Seuralle on lahjoitettu mm. työkaluja, valokuvia, kirjoja, opetusvälineitä ja astioita. Seuran kuva-arkistoa on käytetty Lions-klubin seinäkalenterin ja Someron Joulun kuvitukseen. Kuvia voidaan edelleen myydä valmiiksi skannatusta kuvapankista. Seuran kotisivuilla toimiva kirjoja, Someron jouluja ja muita tuotteita välittävän nettikauppa toimii ympäri vuoden. Seuran toiminnasta kertovat lehtileikkeet on koonnut Maija Liisa Hyytiäinen. Hän on seurannut Somero-lehteä, Forssan lehteä, Seutu-Sanomia sekä Salon Seudun Sanomia.
TALOUS
Someron kaupunki on vuosittain myöntänyt seuralle kulttuuritoimintalain ja -asetuksen mukaista toiminta-avustusta. Vuodelle 2007 saatu summa oli 7000 euroa, jolla on palkattu museonhoitaja kesäksi ja maksettu museoiden ylläpidon kuluja. Museovirasto lahjoitti 3000 euroa ja Someron Lions Club 2000 euroa museoiden kattojen korjauksiin. Muut tulot tulivat museoiden pääsymaksuista, jäsenmaksuista, Ruokava-messujen myynnistä, Someron Joulun ja myyntiartikkeleiden myynnistä museolla ja nettikaupassa. Seuran menot koostuvat museonhoitajan palkasta, museorakennusten ylläpidosta, varastomakasiinin vuokrasta, vartiointikuluista, nettisivujen ylläpidosta ja seuran muusta toiminnasta. Vuoden 2007 lopussa tilikauden ylijäämä oli karsittujen menojen ja onnistuneen varainhankinnan ansiosta 5.463,45 euroa. Seuran kirjanpidollinen omaisuus vuoden lopussa oli 53 658,77 euroa.
Somerolla 30.3. 2008
Johtokunnan puolesta
Leeni Tiirakari Maija Liisa Hyytiäinen
Somero-Seura ry:n puheenjohtaja Somero-Seura ry:n sihteeri

