vuosikertomus 2009

 

 
 
SEURAN HALLINTO
 
Somero-Seura ry:n johtokunnassa vuonna 2009 olivat, Petri Siviranta, Sirkku Kurkikangas, Leeni Tiirakari, Essi Torkkomäki, Timo Kinnunen, Ahti Kukkonen, Olli Nuotio, Kimmo Talikka, Soili Suominen-HurmeEija Aaltonen, Sauli Kaipainen ja Armo Kuisma.
 
Puheenjohtajana on toiminut Petri Siviranta, varapuheenjohtajana Sirkku Kurkikangas, sihteerinä Essi Torkkomäki ja rahastonhoitajana Eija Aaltonen. Seuran kirjanpito on hoidettu Someron OP-Kiinteistökeskuksessa. Somero-Seuran tilintarkastajina ovat olleet Teuvo Aaltonen ja Pekka Vaurola. Varatilintarkastaja oli Markku Romu.
 
Somero-Seuran kunniapuheenjohta on Tuula Kämi. Kunniajäseniä ovat Kaarina Pollari, Olavi Virtanen ja Voitto Ollonqvist.
 
Somero-Seuran kevätkokous pidettiin 15. päivänä maaliskuuta 2009 Härkälän kartanossa. Kevätkokous käsitteli edellisen vuoden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Kokous myönsi johtokunnalle tili- ja vastuuvapauden. Päiväpulkka ojennettiin Leeni Tiirakarille kiitokseksi siitä työstä, jota on tehnyt Somero-Seuran hyväksi jo vuosikausia.
 
Somero-Seuran syyskokous pidettiin 15. päivänä marraskuuta klo 15 Härkälän kartanossa. Johtokunta muuttui sillä pitkäaikaiset jäsenet Timo Kinnunen ja Sirkku Kurkikangas jäivät seuran rivijäseniksi, heidän tilalleen johtokuntaan valittiin Kalle Alhoranta ja Marika Haapala. Puheenjohtajaksi vuodelle 2010 valittiin Petri Siviranta.
 
Johtokunta kokoontui syyskokouksen järjestäytymiskokouksen lisäksi 6 kertaa.
 
Somero-Seuralla on 62 maksavaa jäsentä ja yksi yhdistysjäsen ainaisjäsenten lisäksi. Seura piti massiivista jäsenhankintakampanjaa vuonna 2009.
 
Somero-Seura ry on Suomen Museoliiton, Suomen Kotiseutuliiton, Hämeen Heimoliiton, Varsinais-Suomen Museot -yhdistyksen, Härkätieyhdistyksen sekä Someron Kulttuuri ry:n jäsen.
 
SEURAN MUSEOT JA YLEISÖ
 
Torppamuseosta ja peltotyökalumuseosta ovat huolehtineet museoemäntänä Marika Haapala, Juuso Tiirakari ja Niina Alitalo. Korjausten koordinoinnista vastasivat Voitto Ollonqvist ja Timo Kinnunen. Talonmiehenä toimi Kimmo Talikka.
 
Sauhutupaa Jaatilassa on hoitanut Aila Talonen. Kultelan savenvalajamuseota on esitellyt Kultelan kyläyhdistys. Pajulan koulumuseon hoitajana toimi Heikki Majuri.
 
Kirkkorannassa olevia viljamakasiineja on valvottu talkootyönä.
 
Varastotiloja museotilojen lisäksi ovat olleet seuran arkisto Kiiruun koululla sekä vuokrattu makasiini.
 
Torppamuseoon tutustui vuonna 2009 noin 500 kävijää, lisäksi koululaisia n. 300 ja bussiryhmiä n. 2. Savenvalajamuseolla oli noin 300 kävijää ja viljamakasiineilla kävijöitä on ollut noin 50 henkeä.
 


 

 
TALKOOT
 
Somero-Seuran museoita korjattiin jälleen talkoilla. Museon kevätkunnostusta johtokuntavoimin ja heinänniittotalkoot Hermanninpäivänä. Torppamuseon ruohonleikkuusta on huolehtinut Kimmo Talikka. Savenvalajamuseolla ruohonleikkuusta ja muista talonmiehen töistä on huolehtinut Kultelan kyläyhdistys. Seura on tehnyt yhteistyötä Kultelan kyläyhdistyksen ja Mäkilän Traktorimuseon kanssa.
 
SEURAN JÄRJESTÄMÄT TILAISUUDET
 
15.3. Somero-Seuran kevätkokous Härkälän Kartanossa
1.5. talkoot torppamuseolla
22.5. Koululaisten museopäivä. Elvi Mattila oli kehräämässä ja Anja Känkänen nypläämässä. Erkki Aalto esitteli luutien tekoa. Apuna oli Olavi Virtanen. 4H-kerholla oli näyttely koulumuseopäivänä toistuvassa.
1.6. retki Somerolla, museokierros jäsenistölle.
18.6. Suviehtoota vietettiin Sauhutuvalla. Illan isäntänä oli Matias Roto.
24.6. Torppamuseolla olivat vieraana Rotaryt.
12.7. Hermanninpäivänä tehtiin heinää talkoilla museonmäellä.
15.11. Somero-Seuran syyskokous Härkälän kartanossa.
29.–30.11. Ruokavamessuilla myytiin Someron Joulua ja muita seuran tuotteita.
21.12. Somero-Seura osallistui Kiiruun talon joulumyyjäisiin.
 
Talkoomuonituksesta ovat huolehtineet Maija Liisa Hyytiäinen, Aila Talonen, Ritva Helminen ja Hannele Salo
 
MUUTA TOIMINTAA
 
Torppamuseon hälytyspäivystys on hoidettu talkoovoimin. Hälytyksiin on vastannut Ahti Kukkonen. Onneksi museolla ei ole ollut muita ongelmia kuin pieneläimet, jotka ovat laukaisseet hälytyksiä.
 
Ahti Kukkonen on ylläpitänyt ja täydentänyt Somero-Seuran nettisivuilla olevaa tapahtumakalenteria ja kuva-aineistoa osoitteessa http://www.someroseura.net. Sivuilla on nähtävissä seuran esinekokoelmaluettelo, jossa on lähes 2000 esineen tiedot. Kuva-arkistossa on 3800 kuvaa. Seuran kotisivut päivitettiin kokonaan vuoden 2009 aikana.
 
Someron Joulussa vuonna 2009 tekstintekijöitä oli kaikkiaan 33. Lehden toimittivat Leeni Tiirakari, Aila Talonen ja Pekka Salminen ja levikin hoitivat Nella-Mari Lindberg, Aila Talonen  sekä Essi Torkkomäki. Ilmoitusten myyjänä toimi Soili Suominen-Hurme ja Essi Torkkomäki. Kansikuva oli Armo Kuisman ottama kuva rouva Laineesta lukemassa 1776 vuodelta olevaa raamattua museolla. Lehti valmistettiin Seppo Mäkisen Graafisessa Palvelussa ja painatettiin Sälekarin kirjapainossa. Painos 1700 kpl.
 
Someron Sotaveteraanit ry, Sotainvalidien Veljesliiton Someron osasto ry ja Someron Rintamaveteraanit ry ja Somero-Seura ry perustivat sotien esineistöä tallentavaa aineistoa keräävän niin kutsutun Perinnehuoneen Someron Aholaan.
 
KOKOELMAT
 
Seuran kokoelmat karttuivat edelleen. Seuralle on lahjoitettu mm. työkaluja, valokuvia, kirjoja, opetusvälineitä ja astioita. Helsingin Somero-Seura lahjoitti arkistonsa seuralle. Seuran kuva-arkistoa on käytetty Someron Joulun kuvitukseen. Kuvia voidaan edelleen myydä valmiiksi skannatusta kuvapankista. Seuran kotisivuilla toimiva kirjoja, Someron jouluja ja muita tuotteita välittävän nettikauppa toimii ympäri vuoden.
 
Seuran toiminnasta kertovat lehtileikkeet on koonnut Maija Liisa Hyytiäinen. Hän on seurannut Somero-lehteä, Forssan lehteä, Seutu-Sanomia sekä Salon Seudun Sanomia.
 
 
 
 
TALOUS
 
Someron kaupunki on vuosittain myöntänyt seuralle kulttuuritoimintalain ja -asetuksen mukaista toiminta-avustusta. Vuodelle 2009 saatu summa oli vain 4000 euroa, avustus putosi huimat 2700 noin 40 prosenttia. Avustuksella on osaltaan palkattu museonhoitaja kesäksi ja maksettu museoiden ylläpidon kuluja. Museovirastolta saatiin 3200 kokoelmien hoitoon ja museorakennusten korjaamiseen sekä vanhojen valokuven digitointiin .
 
Muut tulot tulivat Someron Joulun myynnistä ja Someron Joulun ilmoitusmyynnistä museoiden pääsymaksuista, jäsenmaksuista, Ruokava-messujen myynnistä, ja myyntiartikkeleiden myynnistä museolla ja nettikaupassa. Seuran menot koostuvat museonhoitajan palkasta, museorakennusten ylläpidosta, varastomakasiinin vuokrasta, vartiointikuluista, nettisivujen ylläpidosta ja seuran muusta toiminnasta.
 
Vuoden 2009 lopussa tilikauden ylijäämä oli karsittujen menojen ansiosta 4088,96 euroa. Tilikauden tulokseen vaikutti suotuisasti Someron Joulun myynnistä saadut tuotot.
 Seuran kirjanpidollinen omaisuus vuoden lopussa oli 60767,76 euroa.
 
 
 
Somerolla 23.2.2010
 
Johtokunnan puolesta
 
 
 
 
Petri Siviranta                                                                Essi Torkkomäki
puheenjohtaja                                                                 sihteeri